Palapelin palasia

Olen muuttanut uuteen kotiin, jossa on kaikki kodille ominaiset piirteet (ja ahdas käytävä). Yöbussit pysähtyvät kauas ja kävelymatka lähimmältä pysäkiltä kulkee läpi kelkkapuiston ja omakotitaloalueiden, niin kuin jo toisena iltana sain kokea kaverin syntymäpäiviltä kotiutuessani.

Avaamattomat pahvilaatikot korostavat vastaamattomia kysymyksiä pääni sisällä. Pitkästä aikaa olen hieman hämilläni, mitämäteenmunelämällä? Ei se oikeastaan haittaa. On hyvä välillä pysähtyä ajattelemaan. Eikä elämä edes ole niin vakavaa.

Torstaina kävin teatterissa, katsomassa Lahden kansanopiston Revii$Oria. Hymyilin ja nauroin paljon, ihan vain koska pidin näkemästäni niin paljon. Hieno sovitus, esityksen maailmaan oli helppo vajota, hahmojen ja näyttelijöiden tasapaino, päräyttävät maaniset musikaalinumerot. Katharsis jatkui perjantaiaamun pitkien yöunien yli laiskaan aamuun, vaikkei meillä ollutkaan esityksen jälkeen varaa ostaa kuin yhden oluet lähibaarissa.

Juuri nyt luen Georges Perecin kirjaa Elämä: Käyttöohje - Romaaneja. En oikein tiedä miten sen nimi pitäisi muotoilla suomeksi. Olen lukenut vasta muutaman sivun, mutta pidän siitä jo nyt paljon: sen nimi, visuaalinen ilme sekä Italo Calvinon kehut takakannessa ilahduttavat minua. Tarvitsen sitä nyt, samoin kun unta patjalla omassa kodissa, omassa huoneessa. Ylihuomenna paluu arkeen. Hieman hirvittää.