Agatha, sankari

Wes Anderson on kaikkien aikojen lempielokuvaohjaajani, kuten myös blogini otsikon viittaus The Darjeeling Limitediin vihjaa. Viime vuoden odotetuin elokuva oli luonnollisesti The Grand Budapest Hotel, ja kyllä, siitä on ehditty sanoa varmaankin melkein kaikki tarpeellinen. Mutta vain melkein. Minussa on nimittäin pitkään kytenyt halu kirjoittaa muutama sana Agathasta (näyttelijänä Saoirse Ronan), elokuvan naispäähenkilöstä ja päähenkilö Zeron rakkaasta. Agatha on kaunis, rohkea, hurmaava. Hänellä on kasvoissaan suuri syntymämerkki ja hän leipoo ahkerasti maukkaita leivoksia Mendl's -leipomossa.

Agathan hahmo on kuitenkin herättänyt kritiikkiä elokuvaa kohtaan. Naishahmo on pelkästään taustalla! Elokuva kertoo vain miehistä! Niin, no, tavallaan totta. Elokuva on pääosin tarina kahden hahmon - miehen - ystävyydestä. Agathalla on vähän ruutuaikaa. Mutta se minun mielestäni tekeekin Agathan kuvauksen niin erityiseksi - pienin hienovaraisin elein Agathasta on tehty niin kovin tärkeä osa elokuvaa.

Tarina antaa selityksen Agathan vähäiselle kuvaukselle, ja kaikki mitä näemme, mitä kuulemme muiden hahmojen suusta, lisää Agathan voimaa. Agathan ei tarvitse olla toiminnan keskipisteessä todistaakseen arvoaan, sillä se kunnioitus, jota tarinan päähenkilöt Zero ja M. Gustave hehkuvat kohti tyttöä, osoittaa sen jo. Nyt joku voisi lukea rivien välissä, että Agathan arvo perustuu vain kunnioitukseen miesten silmissä, mutta ei - mieshahmojen antamat kehut lähtevät kuitenkin suoraan Agathasta, he selvästi osoittavat kommenteillaan, että ominaisuudet ovat nimenomaan Agathan omia ja heistä riippumattomia. Agatha ei ole varjoihin jäänyt nainen. Mitä muuta ihmiset kaipaavat yhtä paljon kuin muiden hyväksyntää ja arvostusta? Se, miten Agatha esitetään elokuvassa, on ainakin minun mielestäni aito omaperäinen tapa luoda kuva hahmosta.

M. Gustave: Yet without question, without fail, always and invariably, she's exceedingly lovely.

Naishahmon ei tarvitse olla omapäinen toimintasankari ollakseen sankari, niin kuin ei kenenkään arkielämässäkään tarvitse olla. On niin monia erilaisia tapoja olla vahva, ja se tunnutaan turhan harvoin muistettavan valtavirtaviihteessä. Siksi arvostan Agathaa hahmona niin paljon.

Ollaan tämä kesä näin

Yhtenä iltana - tai yönä kai jo siinä vaiheessa - lauleskeltiin ja soiteltiin. Pojat ei meinanneet vuorollaan malttaa mennä saunaankaan, kun oli niin mukavaa. Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä... Silloin tuntui vielä siltä. Nyt kesän loppu kolkuttelee uhkaavasti ovella.
   Totutteluun meni aikansa - työpaikalla asuminen verotti aluksi rentoutumista. Työ oli koko ajan läsnä, mutta siihen tottui. Ja työpaikan kupla on pehmeä ja mukava; tiesin sen jo keväällä auringonlaskua katsellessani ensimmäisen koulutusviikonlopun jälkeen. Eilen sanoin ajatuksissani paikkaa "kodiksi". Sitten kun mä tuun takasin kotiin. Menen maanantaina. Sitten alkaa viimeinen leiri. Yhdeksän työpäivää jäljellä.

Olen saanut paljon, oppinut paljon, saanut tehdä hyvää. Lasten kanssa työskenteleminen on valtavan palkitsevaa - erityisesti lasten, jotka todella sitä tarvitsevat. Niin paljon pieniä ihmisiä ja hyviä asioita, suuria tunteita ja kehitystä kauniissa ihmisenaluissa. Tuntuu, että olen kasvanut itsekin valtavasti (7-26 vuotta, mikäli lasten ikäveikkauksiin on uskominen). Kun hurjimmat hulivilit sulavat sylivauvoiksi, kun saa olla tukena ja apuna. Kun yhden vapaapäivän jälkeen saa kuulla "mulla oli sua ikävä". Viimeinen tiukka hyvästelyhalaus.
   Ihania työkavereita ja sanoja, naurua, pitkiä iltoja, hyviä keskusteluja... Se että vastaus on aina "hyvä", kun kysytään olenko miettinyt tulla ensi kesänäkin samaan paikkaan (kyllä). Kauniita auringonlaskuja, mukavia saunailtoja, uimahetkiä. Se, että ihmiset ovat niin erilaisia - siksi kupla ei ole ahdistava.

Tämä kesä ei ollut lainkaan sellainen kuin kuvittelin. Luulin, etten saa ollenkaan töitä, mutta löysinkin itseni jostain näin upeasta paikasta. Olen voinut kerrankin hankkia kivoja asioita, ostaa ajoissa liput Laura Mvulan keikalle, ostaa vaatteita, joita olen tarvinnut jo pitkään, ja polaroidkameran, joka on ollut unelma, ja mieli on täynnä seikkailuja, reissuja kavereiden luo ulkomaille. Tää on ollut elämäni rankin, mutta myös siistein ja onnellisin kesä.

Kaikki taitaa olla kohdallaan. Olen niin kiitollinen. Miten voin olla näin onnekas?


Kandidaatti - Kiitollinen