Totutteluun meni aikansa - työpaikalla asuminen verotti aluksi rentoutumista. Työ oli koko ajan läsnä, mutta siihen tottui. Ja työpaikan kupla on pehmeä ja mukava; tiesin sen jo keväällä auringonlaskua katsellessani ensimmäisen koulutusviikonlopun jälkeen. Eilen sanoin ajatuksissani paikkaa "kodiksi". Sitten kun mä tuun takasin kotiin. Menen maanantaina. Sitten alkaa viimeinen leiri. Yhdeksän työpäivää jäljellä.
Ihania työkavereita ja sanoja, naurua, pitkiä iltoja, hyviä keskusteluja... Se että vastaus on aina "hyvä", kun kysytään olenko miettinyt tulla ensi kesänäkin samaan paikkaan (kyllä). Kauniita auringonlaskuja, mukavia saunailtoja, uimahetkiä. Se, että ihmiset ovat niin erilaisia - siksi kupla ei ole ahdistava.
Tämä kesä ei ollut lainkaan sellainen kuin kuvittelin. Luulin, etten saa ollenkaan töitä, mutta löysinkin itseni jostain näin upeasta paikasta. Olen voinut kerrankin hankkia kivoja asioita, ostaa ajoissa liput Laura Mvulan keikalle, ostaa vaatteita, joita olen tarvinnut jo pitkään, ja polaroidkameran, joka on ollut unelma, ja mieli on täynnä seikkailuja, reissuja kavereiden luo ulkomaille. Tää on ollut elämäni rankin, mutta myös siistein ja onnellisin kesä.
Kaikki taitaa olla kohdallaan. Olen niin kiitollinen. Miten voin olla näin onnekas?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti